Ystävämme pömpeli

15.03.2022

Blogit

Käykö teillä vierailijoita? Mobiiliasiointi on tulevaisuutta myös vierailujen hallinnassa, mutta älä unohda itsepalvelupäätteitä ihan vielä. Saapuvalle vieraallesi tärkeintä on sujuvuus ja helppous, joissa itsepalvelupäätteillä on edelleen oma tärkeä roolinsa. 

Ajan henki on mobiili

Kun Systam syntyi 15 vuotta sitten, oli ideamme tarjota sujuva tapa huolehtia vierailuista niin yrityksissä, teollisuuslaitoksissa kuin muissa kiinteistöissä. Ratkaisun näkyvin osa oli itsepalvelupääte, joka siitä lähtien on meillä tunnettu tuttavallisemmin pömpelinä. Se mahdollisti saapuvien vierailijoiden omatoimisen kirjautumisen, erityisesti kohteissa ilman erillistä aulapalvelua. Mutta jo silloin (kuten tänä päivänä yhä enemmän) ymmärsimme sen, ettei vierailujen hallinta ole pelkkiä pömpeleitä tai vieraiden kirjaamista. Se on koko kiinteistön kattava kokonaisuus turvallisuutta, tietoturvaa, tehokkuutta ja hyvää palvelua, joilla parannetaan niin kiinteistön työntekijöiden kuin vierailijoiden kokemusta.

Ajan henki on kuitenkin mobiili. Vuonna 2020 16–74-vuotiaista suomalaisista jo 96 %:lla oli älypuhelin. Vierailujen hallinnassa, kuten muissakin palveluissa, saumattomien mobiiliratkaisujen kehittäminen on ollut ilmeinen suunta. Globaali yleisvaarallinen tartuntatauti Covid-19 antoi entistä isomman sysäyksen erityisesti kosketusvapaan asioinnin kehittymiseen. Näin myös meillä. Tarjoamme yhä enemmän saumattomia älylaitteita hyödyntäviä ratkaisuja. Mutta sekään ei ole saanut pömpeleitä katoamaan. Kiinteistöjen vierailujen hallinnan näkökulmasta ne ovat edelleen yksi tärkeä palanen isossa kokonaisuudessa.

Miksi itsepalvelupäätteillä on edelleen oma tärkeä roolinsa?

1. Monipuolista palvelua erilaisiin tarpeisiin

Joku meistä hoitaa asiat mieluiten puhelimella, toinen itsepalvelupäätteellä ja kolmas tiskillä. Hyvän palvelun kulmakivi on erilaisten tarpeiden ja mieltymysten huomioiminen. Itsepalvelupäätteillä voidaan vastata matalalla kynnyksellä erilaisiin tarpeisiin ja mahdollistaa saavutettavuus ja helppokäyttöisyys myös ryhmille, joille esimerkiksi mobiili asioiminen ei ole mahdollista tai luontevaa. Päätteet ja mobiilikäyttö voivat myös tukea toisiaan.

2. Selkeä kontaktipiste vastaanottotilaan

Itsepalvelupäätteellä voidaan luoda selkeä vastaanottopiste etenkin miehittämättömiin aulatiloihin. Oikein sijoitettu pääte on helppo havaita ja luo selkeyttä etenkin odottamattomien vieraiden kohdalla.

3. Kosketusvapaan asioinnin tukeminen

Moni välttää nykyään yleisten pintojen koskettelua ja siksi suosii asioimista omalla älylaitteella. Kutsuttujen vieraiden kohdalla itsepalvelupäätekään ei vaadi kosketusta, sillä kutsuun sisällytetty QR-koodi voidaan lukea päätteellä suoraan koodia näyttämällä. Päätteiden käytöllä voidaan myös vähentää infektioriskejä minimoimalla tarve ihmiskontaktille.

4. Mahdollisuus paperisiin vierailijakortteihin

Täysin mobiilisti toimiva vierailijakortti ei riitä kaikissa ympäristöissä. Rintaan kiinnitettävä paperinen vierailijakortti on monissa paikoissa edelleen tärkeä visuaalinen tunniste siitä, ketkä ovat vieraita ja ketkä omaa henkilökuntaa. Itsepalvelupääte mahdollistaa automaattisen korttien tulostamisen missä ja milloin vain.

Laitteissa on eroja

Nyt kun olet vakuuttunut, että itsepalvelupäätteille on vielä oma tärkeä roolinsa, on aika puhua tekniikasta. Maailma on pullollaan tabletteja ja näyttöjä, joilla erilaiset vierailujen hallinnan sovellukset saadaan pyörimään helposti ja nopeasti. Me kuitenkin käytämme omia dedikoituja itsepalvelupäätteitämme hyvistä syistä.

Suomessa suunniteltu ja valmistettu Systam Respa X on oma moderni itsepalvelupäätteemme, joka sisältää kaikki toiminnot yksissä kuorissa. Käyttämällä valittuja tarkoitukseen suunniteltuja laitteita, voimme taata niiden laadun. Valmistelemme ja testaamme kaikki laitteemme ennen toimitusta ja varmistamme suoraviivaisen käyttöönoton – myös paikan päällä. Palveluumme kuuluu laitteiden jatkuva monitorointi ja etähallinta sekä takuu. Toisin sanoa, huolehdimme siitä, että asiakkaillamme on aina tarkoitukseen sopivat ja toimivat laitteet.

Mutta mikä ratkaisu toimii sinulle?

Kaikki tämä hehkutus ei kuitenkaan tarkoita, että vierailujen hallinta vaatisi itsepalvelupäätteen. Alleviivasimme alussa, että vierailujen hallinta on paljon muutakin. Se voi olla täysin mobiilisti toimiva digitaalinen vierailupolku tai vaikka aulahenkilön työtä tukeva tietoturvaa ja tehokkuutta parantava kokonaisprosessi. Meille tärkeintä on erilaisiin tarpeisiin vastaaminen ja yksi työkalu muiden joukossa siihen ovat itsepalvelupäätteet. Jos koet sellaisen sopivan osaksi vierailujesi hallintaa, voit olla varma saavasi meiltä parhaan mahdollisen laitteen siihen tehtävään.

Laitetaan vierailujen hallinta kuntoon, itsepalvelupäätteillä tai ilman.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Katso kaikki ajankohtaiset

Täysi-ikäisenä uuteen vuoteen

Lempäälä-talo

Älykäs kuntatalo: Näin vierailijahallinta parantaa palvelua ja turvallisuutta Lempäälä-talossa 

Aulan automatisointi tuo säästöä miehitettyyn aulaan verrattuna – mutta tehostaa tarpeen tullen myös aulahenkilökunnan työtä.

Aulan automatisointi – vastaanota vieraasi vaivattomasti

Verkostoitumassa ensi kertaa Kuntamarkkinoilla