rami riikonen

Esittelyssä Rami – Myyntitiimimme Business Director

25.09.2020

Terveisiä tiimiltämme

Rami Riikonen on Systamin liiketoimintajohtaja, jolla pysyy pallo hallussa. kirjaimellisesti. Motivaatiota työhön tuovat ympäröivät ihmiset ja tyytyväiset asiakkaat. Myynnin hän näkeekin parhaimmillaan puhtaana asiakkaiden auttamisena.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen päiväsi?

Vastuullani on erityisesti Systam Respa vierailijahallinnan moduulina toimivan Pass-perehdytyspalvelun tuotteistaminen. Kyseessä on mielenkiintoinen projekti, jossa pääsen kuuntelemaan asiakkaan toiveita ja kehittämään tuotetta näiden mukaan. Tämän lisäksi päiväni kuluu myyntikeissien parissa sekä liiketoiminnan kehittämisen projekteissa mm. kansainvälistymisen osalta. Suurin motivaattori minulle on tyytyväiset asiakkaat.

Mikä houkutteli Systamilla?

Olin seurannut Systamia jo jonkun aikaa. Yrityksen innovatiivisuus ja tuotteiden positiivinen asiakaspalaute näyttelivät merkittävää osaa tehdessäni päätöksen hakea tänne töihin. Kautta yrityksen historian henkilöstön vaihtuvuus on myös ollut erittäin pientä ja mielestäni tämä kertoo kaunista tarinaa yrityksen kulttuurista ja johtamisesta. Henkilökohtaisesti minulle on tärkeää tehdä asiat oikein ja koen, että Systamin arvot vastaavat tässä erittäin hyvin omiani. Päästessäni osalliseksi viimeisimpiä rekryjämme olen ollut innoissani siitä, että nämä samat asiat näyttäisivät vetävän puoleensa lisää samanhenkisiä tyyppejä.

Aiempi elämäsi?

Ennen Systamia työskentelin 10 vuotta medikaalialalla myynnin ja sen kehittämisen parissa. Tiedän yllättävän paljon hammasröntgenlaitteista, laboratoriodiagnostiikasta sekä muun muassa eläinlääketieteen ortopediasta. Opintoni olen suorittanut Tampereen teknillisessä yliopistossa, joten paluu Hermiaan Systamin toimistolle oli kuin olisi palannut kotiin.

Mikä on parasta työssäsi?

Nautin uuden luomisesta ja ihmisten kanssa työskentelystä. Koen, että myyntityö on parhaimmillaan puhtaasti asiakkaiden auttamista, jota pääsen Systamilla tekemään päivittäin. Saadessani olla osa muutosta koen olevani hyödyksi ympärilläni oleville ihmisille. SaaS-bisneksen dynaamisuus on temmannut minut täysin mukaansa ja tuntuu, että tämä jaksaa innostaa päivästä toiseen.

Mitä puuhaat vapaa-aikanasi?

Vapaa-aika kuluu vaimon ja neljän lapsen kanssa, joiden lisäksi löydän usein itseni lukemasta, urheilemasta tai soittamasta kitaraa.

Mitä muut eivät usein tiedä sinusta?

Pelasin opiskeluaikana erittäin aktiivisesti uppopalloa ja pääsin pelaamaan osana MM-kultaa voittanutta joukkuetta vuonna 2007.

Tervetuloa Rami!

Haluatko liittyä joukkoomme?

Lue lisää tiimiläistemme tarinoita

Katso kaikki ajankohtaiset

Esittelyssä Joonas – Software Developer

Esittelyssä Emmi – Senior Digital Marketing Specialist

Esittelyssä Dimitri – DevOps

aleksis kermorgant

Esittelyssä Aleksis – Customer Success Specialist