Esittelyssä Markus – Account Manager

29.07.2024

Terveisiä tiimiltämme

Markus Kangas on Sales-tiimimme pehmeillä arvoilla operoiva kova myyjä, joka ei ainoastaan klousaa diilejä vaan avaa ovia uusiin mahdollisuuksiin. Tärkeintä Markuksesta on löytää asiakasta parhaiten palveleva ratkaisu sekä rakentaa luottamusta mallikkaalla toiminnalla. Ja lähteä kahville aina kun kutsutaan.

Millainen on työnkuvasi ja tyypillinen päiväsi?

Työskentelen osana Systamin myyntitiimiä, jossa työnkuvani on B2B myynti ja asiakkuudenhallinta. Tyypillinen päiväni koostuu palavereista, myyntidiilien eteenpäin viemisestä ja asiakkaiden kanssa vuorovaikutuksessa olemisesta. Sparraan myös muun tiimin kanssa usein myyntikeisseistä ja -esitysmateriaaleista.

Mikä houkutteli Systamilla?

Kiinnostuin Systamista yrityksenä jo vuoden 2018 tienoilla ja pääsin silloin myös työhaastatteluun. Olin toinen maaliviivaa hätyytelleistä kandidaateista, mutta valinta ei silloin kohdistunut minuun. Firmasta, ihmisistä ja tuotteista jäi kuitenkin todella vahva vaikutelma. Olin rekryprosessin jälkeen usein yhteydessä senaikaiseen myyntijohtajaan kuulumisia vaihtaen ja ilmeisesti myös minä olin jättänyt vahvan vaikutelman. Eräänä päivänä minut kutsuttiin toimistolle kahville. Kahvihetki johti työtarjoukseen, ja nyt olen tässä!

Aiempi elämäsi?

Myyjäksi olen oppinut tekemällä. Ennen Systamia olin tehnyt perustason myyntiä jo pitkän aikaa. Aloitin urani kevyistä projekteista kuluttajapuolella (B2C) ja siirryin siitä yritysmyyntiin (B2B). Ennen myyntitöitä olen tehnyt vaikka ja mitä teknisestä asiantuntijuudesta kiinteistöhuoltoon ja kaikkea siltä väliltä.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni ovat ehdottomasti ihmiset – asiakkaat erilaisissa yrityksissä sekä työkaverit, joiden kanssa toteuttaa hienoja juttuja. On palkitsevaa ratkaista ongelmia yhdessä muun tiimin kanssa. Mikään ei ole parempaa, kuin löytää asiakkaalle sopiva ratkaisu ja kuulla siitä positiivista palautetta. Kun asiat ovat menneet mallikkaasti, synnyttää se luottamusta, jonka pohjalta on mukavaa lähteä laajentamaan yhteistyötä.

Hyvin mennyt myyntiesittely on myös aina pieni voitto päivään ja tuo buustia tekemiseen. Se on myös hetki, jolloin pääsen katsomaan peiliin ja miettimään, mitä voisin tehdä vielä paremmin. Duunini on yleisesti hauskaa ja kehittävää ja erilaiset asiakasympäristöt pitävät kiinnostusta ja virtaa yllä.

Mitä puuhaat vapaa-aikanasi?

Vapaa-ajallani nautin lasten kanssa temmeltämisestä. Käyn myös moottoripyöräilemässä, kiipeilemässä ja lenkkipolulla. Tyttöystäväni kanssa nautimme kulttuurista ja urheilemisesta. Lajeista kolahtaa tällä hetkellä sulkapallo ja on meidät viheriölläkin nähty.

Mitä muut eivät usein tiedä sinusta?

Osallistuin opiskeluaikanani Suomen laajuisiin sijoituskilpailuihin ja sijoituin kolmanneksi. Ostin Olvia, HK:ta ja Hartwallia. Vuosi taisi olla 2006.

Kiitos Markus!

Haluatko liittyä joukkoomme?

Lue lisää tiimiläistemme tarinoita

Katso kaikki ajankohtaiset

Esittelyssä Joonas – Software Developer

Esittelyssä Emmi – Senior Digital Marketing Specialist

Esittelyssä Dimitri – DevOps

aleksis kermorgant

Esittelyssä Aleksis – Customer Success Specialist